Sanoma Magazines panostaa lehtiensä visuaalisuuteen

16.02.2012

Suomen johtava aikakauslehtikustantaja Sanoma Magazines kehittää lehtiensä lukukokemusta ja houkuttelevuutta nimittämällä kaksi uutta ulkoasupäällikköä. Myös Tiede-lehti saa uuden AD:n.

– Lukijat vaativat ja odottavat niin lehtien kuin digitaalisten kanavienkin ulkoasulta yhä enemmän. Menestyneimmissä aikakauslehdissä kokonaisvaltainen visuaalisuus on jo pitkään ollut osa brändin ydintä muun sisällön rinnalla. Persoonallinen ja erottuva ulkoasu on erottamaton osa lukukokemusta. Se palvelee, tarjoaa elämyksiä ja houkuttelee yhä uusia lukijoita brändin pariin kaikissa kanavissa. Alamme markkinajohtajana haluamme panostaa visuaaliseen osaamiseen sen kaikilla osa-alueilla, Sanoma Magazinesin aikakauslehtien kustantaja Riitta Pollari toteaa.

Sari Vahe (47) on nimitetty 12.3. alkaen Glorian Koti ja Glorian Antiikki -lehtien ulkoasupäälliköksi. Hän siirtyy Sanoma Magazinesiin Kotilieden AD:n paikalta, mitä ennen hän vastasi Me Naisten ja Trendin ulkoasusta. Aikakauslehtien parissa Sari Vahe on työskennellyt 15 vuotta toimittuaan aiemmin mainostoimistoissa. 

– On ilo palata taloon, joka panostaa vahvasti visuaalisuuteen. Odotan innolla uuden toimenkuvan tuomia haasteita ja työtä sekä Glorian Kodin että Glorian Antiikin tiimeissä, Sari Vahe sanoo.

Jussi Tuulensuu (34) on puolestaan nimitetty 5.3. alkaen Sanoma Magazinesin tekniikka-, auto- ja tiedelehtiryhmän ulkoasupäälliköksi. Ryhmään kuuluu kahdeksan lehteä: MikroBitti, Tietokone, Pelit, Auto Bild Suomi, GTi-Magazine, V8-Magazine, Tiede ja Geo. Ulkoasupäällikkönä Jussi Tuulensuu johtaa lehtien ulkoasun kehittämistä.

Jussi Tuulensuu siirtyy Sanoma Magazinesiin Kauppalehti Option toimitussihteerin ja designerin tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut mm. Journalistin AD:na vastaten lehden uudistuksesta vuonna 2006, Aamulehden taittavana toimittajana sekä Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittajana. Työnsä ohella Jussi Tuulensuu on konsultoinut ja valmentanut lehtiuudistuksia, viimeksi Länsi-Savo- ja Itä-Savo -lehtien kokonaisuudistuksen pääkonsulttina vuosina 2010–2011. Hän on opiskellut tiedotusoppia ja sosiologiaa Tampereen yliopistossa.

– Sanoma Magazinesin tekniikka-, auto- ja tiedelehtiä kehitetään parhaillaan vastaamaan entistäkin paremmin lukijoiden tarpeisiin muuttuvassa mediaympäristössä. On tärkeää, että lehdissä otetaan käyttöön kaikki journalistisen ja visuaalisen kerronnan keinot. Tavoitteena on, että näytämme suuntaa, miten esimerkiksi tekniikkalehdet kehittyvät niin printti- kuin digitaalisina julkaisuina, Jussi Tuulensuu sanoo.

Tiede-lehden AD:na on aloittanut Riku Koskelo (32), joka siirtyi tehtävään Glorian Kodista. Aiemmin hän on työskennellyt AD:na Hyvässä Terveydessä ja Tehyssä sekä graafisena suunnittelijana Gloriassa. Riku Koskelo on ollut mukana myös muun muassa Sanoma Magazinesin lehtiuutuuksien 3T:n ja Gloria Designin ulkoasusuunnittelussa.

– Laadukkaan tiedon tarve kasvaa jatkuvasti ja entistä medialukutaitoisemmat lukijat vaativat myös faktalta yhä vahvempaa visuaalisuutta. Digitaalisen median esiinmarssi vain vahvistaa tätä kehitystä, Riku Koskelo sanoo.


Bookmark and Share

Tapahtumat

Katso salasana kutsusta.

Ilmoittaudu tästä

Mediaopas tabletissa

Lataa Mediaopas tablettitietokoneeseesi mediaopas.fi/tablet

Mediaopas 2012

Tilaa painettu Mediaopas
tästä linkistä.

Vielä kysyttävää?

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja