19.11.2008
"Jos on olemassa useampi kuin yksi tapa tehdä jokin asia ja jokin näistä tavoista voi mennä pieleen, niin joku varmasti tulee ja tekee juuri niin." Murphyn laista on tullut ympäri maailmaa tunnettu vakiosyy epäonnistumisille.
Murphyn lain loi vuonna 1946 Yhdysvaltain ilmavoimien pommituslentäjä, kapteeni ja insinööri Edward Aloysius Murphy. Hänet oli pestattu toisen maailmansodan jälkeen Ohiossa sijaitsevan Wright Air Development Centerin suunnitteluosaston päälliköksi tehtävänään suunnitella turvallisia lentokoneen istuimia. Eräs tärkeä koe epäonnistui inhimillisen erehdyksen vuoksi, mikä johti kuuluisan lausahduksen syntyyn.
Aivan omaperäinen Edward Murphyn johtopäätös ei ollut. Jo 4 000 vuotta vanhassa egyptiläisessä runossa sanotaan "Vajavaisuus läpäisee maan, eikä loppua ole näköpiirissä." Samanlaisia murphymaisia ajatuksia löytyy myös monien muiden kulttuurien kansanperinteestä. "Lataamatonkin kivääri laukeaa kerran kymmenessä vuodessa ja voi kerran sadassa vuodessa osua jopa haravaan", sanovat venäläiset.
Jotkut pitävät Murphyn lakia hyödyllisenä, toiset taas suorastaan vaarallisena. Ihmisen ja koneen vuorovaikutuksen tuntija, insinööri Clifford Wong lukeutuu ensin mainittujen joukkoon: "Laki pitää suunnittelijat ja insinöörit varpaillaan. Se muistuttaa meitä siitä, että on aina huomioitava kaikki onnettomuuden mahdollisuudet ja yritettävä eliminoida ne."
Yalen yliopiston sosiologi ja bestsellerin Normal Accidents: Living wit High Risk Technologies kirjoittanut Charles Perrow on puolestaan toista mieltä: "Minusta on vaarallista, että Murphyn laki on alkanut elää omaa elämäänsä. Ihmiset eivät viitsi sen takia nähdä vaivaa välttääkseen ongelmia, muuttaakseen tapojaan tai taistellakseen välinpitämättömyyttä vastaan."
Murphyn vaimo on kertonut miehensä olleen usein huolissaan lakinsa väärinkäytöstä. "Hänen alkuperäinen sanontansa ei ollut tarkoitettu fatalistiseksi. Oikeastaan hän yritti sanoa, että jos joku voi tehdä virheen, hän löytää kyllä keinot siihen. Edin lain ei pitäisi johtaa siihen, että ihmiset tulevat varomattomiksi tai selittävät sillä virheensä."
Lisätietoja antaa päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen, GEO, puh. (09) 120 5949
Lehdistön näytekappalepyynnöt: katja.muller@sanomamagazines.fi
GEO on kansainvälinen, jo 18 maassa ilmestyvä reportaasilehti, joka tarjoaa lukijoilleen kuvareportaaseja kiinnostavista ilmiöistä, asioista ja ihmisistä eri puolilta maailmaa. GEOn monipuolisen sisällön keskeisiä osia ovat historiaan, lääketieteeseen, psykologiaan, luontoon ja ekologiaan liittyvät aiheet. Lehteä kustantaa Suomessa Gruner + Jahrin lisenssillä Sanoma Magazines Finland.