Yöheräily uuvuttaa ylitunnolliset vanhemmat

05.11.2008

Lähes puolet alle puolivuotiaan vauvan vanhemmista nukkuu korkeintaan kuusi tuntia yössä. Eniten jaksamisongelmia on 8-12 kuukautta vanhojen vauvojen ylitunnollisilla vanhemmilla. Vauvan päiväunistakaan ei ole apua, sillä moni vanhempi käyttää sen ajan kotitöihin. Uusimmassa Vauva-lehdessä annetaan käytännön ohjeita levollisempiin öihin.    

Joillekin vauvoille normaalin vuorokausirytmin löytäminen on tavallista vaikeampaa. Yöheräilyt jatkuvat vielä puolen vuoden jälkeenkin, vaikka tarvetta öisiin hoitotoimiin ei enää ole.

"Eniten jaksamisongelmia on 8-12 kuukautta vanhojen vauvojen vanhemmilla", Eila Mäntyjärvi Helsingin Ensikodista kertoo uusimmassa Vauva-lehdessä. Kahdeksan kuukauden iässä kehityksessä tapahtuu paljon ja vauva vaikuttaa tavallista vaativammalta. ”Tämän ikäinen vauva tarvitsee kuitenkin jo oikeasti rajoja: yöllä ei syödä eikä juoda vaan nukutaan. Jos vauva ei osaa itse nukkua, hänet on lempeästi autettava uneen.”

Päiväunet eivät paikkaa yöunta

Vauva-lehden tekemässä nettikyselyssä lähes joka toinen alle puolivuotiaan lapsen vanhemmista kertoo nukkuvansa alle kuusi tuntia yössä.* Kyselyssä näkyvät myös unettomuuden vaikutukset perhe-elämään. Kolmannes vastaajista kertoo väsyneenä huutavansa lapsille. Huonosti nukutut yöt tuntuvat myös riitelynä puolison kanssa ja asioiden unohteluna.

Vauvan nukkumia päiväunia ei kuitenkaan käytetä vanhempien yöunien paikkaamiseen. Lähes puolet tekee tuon ajan kotitöitä, siivoaa tai laittaa ruokaa. Päiväunien tarjoamaa vapaa-aikaa käytetään myös lukemiseen ja netissä surffailuun.

Hälytysvalmius jää päälle
 
"Vaikka vauva jossain vaiheessa oppisi nukkumaan yönsä hienosti, vanhemmalle voi jäädä hälytysvalmius päälle ja hän herää pienimpäänkin äännähdykseen",  psykoterapeutti Soili Kajaste kertoo. Vanhemman levottomuus tarttuu vauvaankin, jota öinen huolehtiminen saattaa vain virkistää.

Unettomuus on ylitunnollisten vanhempien vitsaus ja herkästä heräämisestä kärsivät erityisesti äidit. Väsymys voi kääntyä uupumukseksi, ja apua onkin haettava ajoissa ulkopuolelta.
 

Vauva-lehden vinkit levollisempiin öihin

• On normaalia, että vauva ääntelee yöllä. Jokaiseen inahdukseen ei tarvitse reagoida.
• Jos olet herkkäuninen, hanki korvatulpat. Niiden läpi kuulee, jos vauva itkee, muttet herää pieniin ääniin.
• Jos yli puolivuotias vauva ei ole vielä löytänyt luonnollista unirytmiä, harkitse pehmeää unikoulua.
• Järjestä unilomia. Anna vastuu vauvan yöhoidosta puolisolle tai hoitajalle ja järjestä itsellesi rauhallinen paikka nukkua.
• Nukuta vauva illalla omaan sänkyynsä, mutta harkitse, voisiko sänky olla vanhempien makuuhuoneessa. Silloin yöllä heräävästä vauvasta tuntuu turvalliselta nukahtaa uudelleen uneen.
• Huolehdi siitä, että makuuhuone on viileä, sänky hyvä ja huone hämärä.
• Pyydä univaikeuksiin rohkeasti apua neuvolaterveydenhoitajalta tai esim. Helsingin Ensikodin neuvontapuhelimesta (09) 726 1466 (ti ja ke klo 9-12) www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/baby_blues.

Aiheesta lisää toimittaja Marianne Rautasen artikkelissa Vakiovieraana väsymys Vauva-lehden numerossa 11/2008, ilmestyy 5.11.

*Kysely vauva.fi:ssä lokakuussa 2008, vastaajia aihekohtaisesti 573-813.

*******************

Vauva-lehti on Suomen ainoa vauva-aikaan keskittyvä lehti. Se tarjoaa tuoreimman tiedon odotuksesta, synnytyksestä, vauvanhoidosta sekä leikki-ikäisten maailmasta. Lehden levikki on 35 801 ja sillä on 168 000 lukijaa, joista noin 30 000 on miehiä. Vauva-lehden nettisivut www.vauva.fi kuuluvat Suomen suosituimpiin sivustoihin. (LT 2007, KMT 07/08)

 

 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja