23.10.2008
Parhaita Disney-sarjakuvapiirtäjiä esittelevän Ankantekijät-kirjasarjan kymmenes osa esittelee tanskalais-hollantilaisen sarjakuvantekijäkaksikon Freddy Miltonin ja Daan Jippesin. Taiteilijat vierailevat myös Helsingin kirjamessuilla esittelemässä kirjaa ja kertomassa työstään. Parivaljakon 1970–80-lukujen taitteeseen sijoittuvan yhteistyön tuloksena syntyneet ankkasarjat ovat nousseet jo klassikon asemaan sarjakuvaharrastajien keskuudessa. Ankantekijät 10 – Lannistumaton laivuri kokoaa nyt kaikki Miltonin ja Jippesin yhdessä tekemät sarjat yksiin kansiin. Pala ankallishistoriaa on koossa.
Tanskalainen Freddy Milton (s. 1948) ja hollantilainen Daan Jippes (s. 1945) tekivät vuosina 1976–1982 yhdessä vajaat parikymmentä ankkasarjakuvaa. Taiteilijat ryhtyivät yhteistyöhön esikuvanaan ankkamestari Carl Barksin aikanaan lähes täydelliseksi hioma formaatti 10-sivuisesta tarinasta, jossa lähtötilanne, juonenkehittely, eri hahmojen luonteenomainen tapa toimia, hallitsemattomien tapahtumien vyöry ja yllätykselliset käänteet muodostavat yhdessä saumattoman kokonaisuuden.
Kahden vannoutuneen Barks-fanin yhteistyö synnytti vaikuttavaa jälkeä ja klassikon asemaan nousseita sarjoja. Lannistumaton laivuri -kirjaan on koottu ne kaikki, ja tuloksena on parisataa sivua ankkasarjakuvan historiaa. Kirjan kahdeksastatoista tarinasta peräti 11 julkaistaan nyt ensi kertaa suomeksi. Mukana ovat muun muassa klassikot Puhtaasti paras ja Kuusisataa tynnyrillistä kalanmaksaöljyä. Taiteilijoiden yhteisten tarinoiden lisäksi kokoelmaan on valittu yksi sarja kummankin omasta tuotannosta.
Intensiivistä ja kunnianhimoista yhteistyötä
Parivaljakon työskentelytapa oli intensiivinen: piirrokset ja juoni tehtiin niin tiiviissä yhteistyössä, että miesten työpanoksen eritteleminen on välillä varsin hankalaa. Tarinankerrontaan panostettiin kunnianhimoisesti. Milton onkin kommentoinut ankkojen piirtämisen olevan mielenkiintoista erityisesti siksi, että se antaa mahdollisuuden kertoa tarinoita ihmisten inhimillisistä vioista dramaattisella tavalla, skaalan vaihdellessa aina huumorista tragediaan. Sarjojen piirrostyylille leimallista on myös liikkeiden animaatiomainen korostaminen: hahmot ovat suorastaan akrobaattisen sulavia ja ilmeikkäitä.
Työparin yhteistyö päättyi, kun Jippes siirtyi 1980-luvun alussa Yhdysvaltoihin työskentelemään animaatioiden pariin. Vanhaan kotimaahansa Jippes palasi 1990-luvulla jatkaen Disney-töitään freelance-taiteilijana. Milton jatkoi ankkasarjojen tekemistä Tanskassa, mutta keskittyi vahvasti myös Nakke Nakuttaja -sarjoihin sekä omien sarjakuviensa kehittelemiseen.
Ankantekijät 10 – Lannistumaton laivuri
– 200 sivua, 18 tarinaa
– myynnissä kirjakaupoissa kautta maan
– suositushinta 38 €
Ankantekijät-sarjan aiemmat osat
1. Ihmissusia ja sudenpentuja – Daan Jippes ja Carl Barks (2002)
2. Lentävä skotlantilainen – Romano Scarpa (2003)
3. Itsehillinnän mestari – Vicar (2004)
4. Painajainen Paratiisitiellä – Marco Rota (2005)
5. Aavemaan aarre – William Van Horn (2006)
6. Naurettavat naapurit – Kari Korhonen (2006)
7. Kuningas Ekan rautasänky – Tony Strobl (2007)
8. Menetetyn muistin tapaus – Giorgio Cavazzano (2007)
9. Konnia ja koukkuja – Paul Murry (2008)
Lisätietoja:
Jenni Kovanen, Sanoma Magazines Finland, puh. (09) 120 5575
Riku Perälä, Sanoma Magazines Finland, puh. (09) 120 5202
etunimi.sukunimi@sanomamagazines.fi
Kuvia ja tiedote: www.akuankka.fi/press
Näytekappalepyynnöt: marja.kangasvaara@sanomamagazines.fi
Disney-sarjakuvakirjoja kustantaa Sanoma Magazines Finland. Se on Sanoma-konserniin kuuluvan, Euroopan viidenneksi suurimman aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazinesin liiketoimintayksikkö.