Neljä viidestä suomalaisnaisesta voi hyvin

09.10.2008

Suomalaisnaisista 30 prosenttia kokee voivansa erittäin hyvin ja 55 prosenttia melko hyvin, kertoo tuore tutkimus naisten hyvinvoinnista. Tutkimustulosten mukaan naisten hyvinvointi ei riipu iästä. Eniten hyvinvointia uhkaavat kiire, työhön liittyvät paineet sekä ylipaino.

Keskeisimpiä suomalaisnaisten hyvinvoinnin lähteitä ovat perhe, lapset ja parisuhde, työ ja opinnot sekä ihmissuhteet ja ystävät. Myös kunnossa olevat raha-asiat sekä terveys lisäävät hyvinvoinnin tunnetta, selviää Sanoma Magazines Finlandin tilaamasta tutkimuksesta.

Naisista 16 % kokee voivansa huonosti. Pahoinvointia aiheuttavat muun muassa oma tai läheisen sairaus, rahahuolet, pelko työpaikan menettämisestä tai työttömyys sekä työstressi.

– Suurin osa tutkimukseen osallistuneista naisista sanoo olleensa aina kiinnostuneita omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Arjen pyörityksessä hyvinvointiin ei kuitenkaan pystytä panostamaan niin paljon kuin haluttaisiin, ja niinpä vain kuusi prosenttia naisista kokee olevansa erittäin tyytyväisiä elintapojensa terveellisyyteen, tutkimustoimisto IROResearchin kehitysjohtaja Lotta Haapavaara toteaa.

– Naiset kokevat henkisen hyvinvointinsa paremmaksi kuin fyysisen. Naisten hyvinvoinnilla on vaikutusta myös muihin, sillä neljä viidestä naisesta kertoo pyrkivänsä vaikuttamaan myös läheistensä terveyteen ja hyvinvointiin, Lotta Haapavaara jatkaa.

Naisten ihanteena on terveellinen ruokavalio, ja valtaosa pyrkiikin suosimaan terveellisiä elintarvikkeita ruokavaliossaan. Kotimaisuus on valttia etenkin arkiruokailussa, ja maku ja laatu ovat tärkeimmät ruoan valintakriteerit. Yli puolet tutkimukseen vastanneista oli huolestunut ruoan geenimanipulaatiosta, tehomaataloudesta sekä kaikenlaisesta ruoan ylijalostamisesta kuten lisäaineista. Myös hintojen nousu huolestuttaa naisia, sillä yli puolet heistä vastaa yksin ruokahankinnoista.

Kaikki naiset eivät luonnollisesti suhtaudu samalla tavalla terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimuksessa naiset luokiteltiin viiteen eri ryhmään, joiden mielipiteet ja käyttäytyminen eroavat toisistaan huomattavastikin: terveysintoilijat, aikuiset naiset, bridgetjonesit, citysinkut ja vaatimattomat.

IROResearch Oy tutki suomalaisen naisen hyvinvointia ja siihen vaikuttavia tekijöitä Hyvä Terveys-, ET- ja Sport-lehtien toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin IRONetPanelissa, ja siihen vastasi syyskuun 2008 aikana 1 000 15–64-vuotiasta suomalaista naista.

Lisätietoja antaa tutkimuspäällikkö Katri Åberg, Sanoma Magazines Finland, puh. (09) 120 5225 (katri.aberg@sanomamagazines.fi)

Sanoma Magazines Finland on Suomen johtava aikakauslehtikustantaja ja markkinajohtaja naisten- ja perhelehdissä, tekniikan kuluttajalehdissä sekä lasten ja nuorten julkaisuissa. Yhtiö kustantaa yli 40 kuluttaja-aikakauslehteä, ja sen vuoden 2007 liikevaihto oli 202,8 miljoonaa euroa. Aikakauslehtien lisäksi yhtiö panostaa voimakkaasti digitaaliseen mediaan.

Sanoma Magazines Finland on osa Sanoma-konsernia, joka on 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.


 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja