Tietokone-lehti selvitti: Käyttäjät tyytyväisempiä omaan mikrotukeen kuin ulkoistettuun palveluun

08.10.2008

Ulkoistetun mikrotuen varassa olevissa yrityksissä kärsitään tietotekniikkaongelmista huomattavasti useammin kuin firmoissa, joissa tukipalvelut hoidetaan omin voimin. Olipa tukipalvelut ratkaistu miten tahansa, työpaikan päättäjät ovat aina loppukäyttäjiä tyytyväisempiä, kertoo Tietokone-lehden laaja käyttäjätyytyväisyystutkimus.

Kyselyyn vastanneista tietotekniikan loppukäyttäjistä 38 prosenttia arvioi, että tietotekniset ongelmat vähintään toisinaan estävät heidän työntekonsa. Yrityksissä, joissa mikrotuki on ulkoistettu, näin vastanneiden osuus oli peräti 47 prosenttia – ja firmoissa, joilla on oma mikrotukensa, 37 prosenttia.

– Monessa yrityksessä ict-kustannukset ovat pienentyneet mikrotuen ulkoistamisen myötä, mutta näinkin merkittävät erot käyttäjätyytyväisyyksissä viittaavat mielestäni siihen, että joissakin tapauksissa säästöjä on haettu myös tukitoimintoja supistamalla, arvioi Tietokone-lehden päätoimittaja Hannu Järvinen.

Kyselyssä havaittiin selviä eroja työpaikkojen päättäjien ja loppukäyttäjien tyytyväisyydessä ja ongelmien yleisyydessä. Päättäjät antoivat sekä työasemalleen että työpaikkansa tietotekniikalle ylipäätään keskimäärin puoli kouluarvosanaa parempia arvioita kuin tietotekniikan loppukäyttäjät.

Muita kyselyssä selvitettyjä asioita ovat muun muassa tyytyväisyys tietotekniikan koulutukseen ja käytön opastukseen sekä etätyöratkaisuihin ja tietoturvan käytettävyyteen.

Tietokone-lehti selvitti laajalla kyselytutkimuksella suomalaisten työntekijöiden tyytyväisyyttä työpaikkojensa tietotekniikkaan ja siihen liittyviin tukipalveluihin. Tietokone-lehden päivittäisen uutisviestin tilaajille elokuussa 2008 lähetettyyn kyselyyn saatiin kaikkiaan 2 220 vastausta. Kyselyn tulokset julkaistaan Tietokoneen uusimmassa numerossa, joka ilmestyy 8. lokakuuta.

Lisätietoja antaa päätoimittaja Hannu Järvinen, Tietokone,
puh. 040-558 0432, hannu.jarvinen@tietokone.fi.

Tietokone on asiantuntevan lukijansa luotettava kumppani digi- ja tietotekniikan maailmassa. Suomen johtava ict-alan erikoislehti testaa ammattitasoiset tuotteet ja ratkaisut niin yritysympäristössä kuin edelläkävijän henkilökohtaisessa käytössäkin. Lehden levikki on 42 937 (LT 2007) ja lukijamäärä 134 000 (KMT Lukija S07/K08). Tietokone-lehteä kustantaa Suomen johtava aikakauslehtikustantaja Sanoma Magazines Finland. www.sanomamagazines.fi

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja