06.10.2008
Mitä tehdä, jos lasta kiusataan? Tai jos hän on kiusaaja? Perhe.fi-sivustolla laitetaan tällä viikolla Piste koulukiusaamiselle. Kaikille avoimen keskustelun ohella laaja asiantuntijajoukko vastaa yleisön kysymyksiin.
”Kilpailuyhteiskunnassa ja monissa kodeissa lapsille viestitetään: Pidä huoli itsestäsi ja siitä, että sinä pärjäät. Toisten ihmisten kunnioittamista ja arvostamista ei korosteta lainkaan niin paljon kuin pitäisi”, psykologian professori Christina Salmivalli sanoo.
”Koulukiusaaminen nousee jatkuvasti esiin vanhempien keskustelussa ja tilanteiden ratkomiseen toivotaan käytännön apua. Syyllisten etsimisen ja oman lapsen hyökkäävän puolustamisen sijasta pitäisi keskittyä ongelman ratkaisemiseen: kiusaamisen lopettamiseen”, päätoimittaja Minna McGill Meidän Perhe -lehdestä peräänkuuluttaa.
Perhe.fi-sivustolla on tämän viikon ajan erikoisteemana koulukiusaaminen. Asiantuntijoille voi esittää anonyymisti kysymyksiä, ja yleisö voi osallistua keskusteluun kiusaamisesta. Keskusteluun osallistuminen ei vaadi rekisteröitymistä, henkilöiden tai koulujen nimiä ei tule mainita keskustelussa.
Tänään käynnistyneessä keskustelussa on jo pohdittu muun muassa, voiko kiusaamisesta ilmoittaa suoraan poliisille, velvoittaako laki koulua ehkäisemään kiusaamista tai mitä tehdä, kun koulumatkat taksissa muuttuvat lapselle painajaiseksi.
Kysymyksiin vastaavat
• Kahden koululaisen äiti, entinen koulukiusattu ja nykyisin vertaistukiryhmiä koulukiusattujen vanhemmille vetävä Tiina Holmberg-Kalonius.
• Hyvinkään kihlakunnan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Matti Koski.
• Koulurauhan suunnittelija Riikka Mannelin Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
• Sosiaalityöntekijä, lapsen oikeuksien asiantuntija Sointu Möller Pelastakaa Lapset ry:stä.
• Sosiaalikasvattaja, lastenkotien kehittämispäällikkö Marko Nikkanen Pelastakaa Lapset ry:stä.
• Kiusaamattomuuden edistämistyön asiantuntija, järvenpääläisen Pajalan koulun rehtori Helinä Perttu.
Uusimmassa Meidän Perhe -lehdessä 10/08 on laaja artikkeli koulukiusaamisesta sekä lastenkirjailija Timo Parvelan kannanotto kiusaamiseen.
****************
Meidän Perhe on erikoislehti, joka vahvistaa vanhemmuutta ja puhuttelee eri-ikäisten lasten vanhempia. Lehden levikki on 47 504, ja sillä on 153 000 lukijaa (KMT S2007/K2008).