Tiedemiehet lumevaikutuksen jäljillä

24.09.2008

Lumelääkkeiden käytöstä osana potilaiden hoitoa kiistellään jatkuvasti länsimaisen lääketieteen piirissä. Silti lukuisat tutkimukset osoittavat, että jauhosta ja sokerista valmistettu pilleri voi vaikuttaa jopa yhtä tehokkaasti kuin oikea lääkeaine. Tuoreessa GEO-lehdessä paneudutaan ihmismielen kykyyn vaikuttaa kehon fysiologisiin toimintoihin  –  jopa voittaa sairaus.

Fysikaalisiin lainalaisuuksiin perustuva länsimainen lääketiede on perinteisesti keskittynyt ruumiin vikojen korjaamiseen ja jättänyt potilaiden kokemusten ja tunteiden tutkimisen vähemmälle. Neurobiologia on kuitenkin osoittanut viime vuosina, ettei ruumista ja henkeä voi erottaa. Samaan havaintoon perustuu myös lume- eli plasebolääkkeiden teho.

Todisteita lumelääkkeiden vaikutuksesta on saatu lukemattomissa tutkimuksissa, joissa kipu-, mieliala- ja verenpainelääkkeiden vaikutuksia on verrattu lumelääkkeiden vaikutuksiin. Yleensä oikea lääke tehoaa lumelääkettä paremmin, mutta erot ovat todella pieniä. Yhdysvaltalainen ortopedi Bruce Moseley on leikkauskokeissaan saavuttanut yhtä hyvät tulokset tekemällä valeleikkauksia kuin suorittamalla todellisen nivelrikkoleikkauksen.

Keskeistä lumehoitojen onnistumisessa on potilaiden luottamus saamaansa hoitoa tai lääkettä kohtaan. Erityisen tärkeässä roolissa ovat lääkärit; heidän sanoillaan ja suhtautumisellaan on merkittävä rooli hoitotapahtumassa. Southamptonin yliopiston tekemässä kokeessa potilaan olo parani 64 tapauksessa sadasta, kun lääkäri ilmoitti potilaalle tämän voinnin kohentuvan muutaman päivän päästä. Jos lääkäri taas sanoi potilaalle, ettei tiedä mikä tätä vaivaa, olo parani vain 39 tapauksessa sadasta. Yorkin yliopiston vertailututkimuksessa puolestaan selvisi, että erityisen hyviä tuloksia saavuttavat lääkärit, jotka yhdistävät empatian selkeään informaatioon ja antavat potilaalle valinnanmahdollisuuksia.

Lääketieteen etiikkaa Helsingin yliopistossa opettava lääketieteen ja filosofian tohtori Pekka Louhiala korostaa, että ratkaisevaa potilaan parantumisessa on hoidon kokonaisuus, eivät pelkät lääkkeet.
– Lume-sanaan liittyvien kielteisten merkitysten vuoksi on ehdotettu korvaavaa käsitettä ’hoivavaikutus’, joka ei sisällä vihjausta petoksesta tai hämäyksestä. Tämän vaikutuksen olemassaolo on monille tuttu, riittäähän joskus pelkkä vastaanottoajan varaaminen oireiden helpottamiseen, hän sanoo.

Aina mielen parantavien voimien aktivoimiseen ei tarvita edes lumelääkkeitä. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että kuolleisuus laskee suurten juhlapäivien yhteydessä, koska kuolemaisillaan olevat ihmiset haluavat kokea vielä kerran esimerkiksi oman syntymäpäivänsä. Toisessa tutkimuksessa on taas selvitetty, että potilaat paranivat sappirakkoleikkauksen jälkeen paljon nopeammin ja tarvitsivat vähemmän kipulääkkeitä, jos heillä oli näkymä vehreään puistoon eikä parkkipaikan tiilimuuriin.

Lisää mielen ja ruumiin yhteydestä syyskuun GEO-lehdessä.

Lisätietoja antaa päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen, GEO.

Lehdistön näytekappalepyynnöt: katja.muller@sanomamagazines.fi 

GEO on kansainvälinen, jo 18 maassa ilmestyvä reportaasilehti, joka tarjoaa lukijoilleen kuvareportaaseja kiinnostavista ilmiöistä, asioista ja ihmisistä eri puolilta maailmaa. GEOn monipuolisen sisällön keskeisiä osia ovat historiaan, lääketieteeseen, psykologiaan, luontoon ja ekologiaan liittyvät aiheet. Lehteä kustantaa Suomessa Gruner + Jahrin lisenssillä Sanoma Magazines Finland.

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja