24.10.2011
Joulukuussa 2011 alkava Don Rosan kootut on yhdeksänosainen kirjasarja, joka sisältää huippusuositun Don Rosan koko ankkasarjakuvien tuotannon kronologisessa järjestyksessä. Rosa on ollut itse aktiivisesti toimittamassa teossarjaa, ja taiteilija saapuukin tällä viikolla Suomeen sekä Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi että esittelemään tulevaa kirjasarjaa.
Don Rosan kootut on muhkea yhdeksän kirjan ja 2400 sivun teoskokonaisuus, johon on koottu Rosan koko ankkasarjakuvien tuotanto kronologisessa järjestyksessä. Huolellisesta historiallisesta taustatyöstään, oivaltavasta huumoristaan ja yksityiskohtaisista piirroksistaan tunnetun Rosan kädenjälki pääsee suurikokoisten kirjojen värikkäillä sivuilla oikeuksiinsa. Taiteilija on itse osallistunut kirjasarjan koostamiseen suurella innolla, ja teoksissa on kiinnitetty erityistä huomiota tarinoiden mahdollisimman huoliteltuun ja alkuperäistä ideaa vastaavaan ulkoasuun.
”Alkuperäiset käsikirjoitukseni on tätä teosta varten tarkistettu ja tarvittaessa korjattu. Sarjakuvien väritykset on yhtenäistetty ja esimerkiksi kylttitekstit saatettu sellaiseen asuun kuin alun perin tarkoitinkin. Kuuluisa dollarisymboli lisätään taas Roope Ankan rahasäiliön seinään, kuten niissä Carl Barksin tarinoissa, joiden parissa kasvoin. Toivon, että lukijat ovat teossarjaan yhtä tyytyväisiä kuin minäkin”, sanoo Don Rosa.
Sarjakuvien ohella teokset sisältävät yhteensä noin 450 sivua sekä Rosan itsensä että eri sarjakuva-asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita, analyyseja ja kommentteja. Rosa on muun muassa laatinut jokaiseen kirjaan omaelämäkerralliset esipuheet, jotka käsittelevät kussakin niteessä esiintyvien sarjojen kattamaa ajanjaksoa. Näiden lisäksi mukana on Rosan omista arkistoista löytynyttä ainutkertaista materiaalia, kuten ennen julkaisemattomia luonnoksia ja kuvituksia.
Rosa Suomeen Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
Suomen luetuin lehti Aku Ankka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Lehden ylivoimaisesti rakastetuin elossa oleva taiteilija Don Rosa saapuu tällä viikolla Suomeen tapaamaan fanejaan ja esittelemään omasta tuotannostaan julkaistavaa uutta kirjasarjaa Don Rosan kootut. Rosa vierailee Helsingissä, Turussa ja Tampereella ja osallistuu myös Helsingin kirjamessuille.
”Olemme varsin ylpeitä ja iloisia saadessamme julkaista tämän ainutlaatuisen teossarjan. Ankkasarjakuvat nauttivat Suomessa suurempaa suosiota kuin missään muualla, ja Don Rosa on Aku Ankka -lehden kirkkaasti suosituin taiteilija, jonka hienot tarinat ovat saaneet aivan erityisen lämpimän vastaanoton juuri täällä meillä. Vastavuoroisesti Rosa itse on jo vannoutunut Suomi-fani, joka osaa arvostaa meikäläisten ankkafanien innostusta ja asiantuntemusta”, kertoo Sanoma Magazinesin sarjakuvakirjojen päätoimittaja Riku Perälä.
Italialaiset sukujuuret omaava yhdysvaltalainen Keno Don Rosa on yksi maailman kuuluisimmista ankkasarjakuvien tekijöistä. Rosan kekseliäs tarinankerronta, rikas mielikuvitus, historiallinen tarkkuus ja yksityiskohtainen piirrosjälki tekivät hänestä lukijoiden suosikin jo yli 20 vuotta sitten. Rosa on jatkanut mestarillisesti suuren idolinsa Carl Barksin perintöä tuoden kuitenkin samalla tarinoihin aivan oman tyylinsä. Hänen tarinoidensa aloitusruudusta löytyy usein taitavasti kätketty, oppi-isä Barksiin viittaava kunnianosoitus: kirjaimet D.U.C.K. – "Dedicated to Uncle Carl from Keno".
Don Rosan kootut ilmestyy Suomessa kolmessa erässä ja kolmen niteen koteloissa. Ensimmäinen kotelo saapuu tilaajilleen joulukuussa 2011.
DON ROSAN LEHDISTÖTILAISUUDET VIIKOLLA 43
Helsinki: Tiistaina 25.10. klo 9.00–10.00, Ateneumin kahvila, Ateneum, Helsinki
Turku: Keskiviikkona 26.10. klo 10.00–11.00, Juhana Herttuan kellari, Turun linna
Tampere: Torstaina 27.10. klo 10.00–11.00, Kivi-kulttuurikahvila, Keskustori 2, Tampere
HELSINGIN KIRJAMESSUT
Don Rosa on mukana Aku Ankka -lehden juhlavuoden kirjojen julkistustilaisuudessa Messukeskuksen lehdistökeskuksen Auditoriossa perjantaina 28.10. klo 12.00 sekä haastateltavana Aleksis Kivi -lavalla lauantaina 29.10. klo 12.00.
DON ROSAN KOOTUT: JULKAISUAIKATAULU
Kotelo 1, niteet 1-3: joulukuussa 2011
Kotelo 2, niteet 4-6: keväällä 2012
Kotelo 3, niteet 7-9: syksyllä 2012
Aku Ankka esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1934 lyhytelokuvassa. Pian hahmo alkoi seikkailla myös sarjakuvastripeissä, ja 1940-luvulla se sai oman lehden. Suomessa Aku Ankka -lehti ilmestyi ensi kertaa joulukuussa vuonna 1951. Lehden levikki nelinkertaistui ensimmäisten viiden vuoden aikana. Nykyään Aku Ankan levikki on 306 555 (LT 2010) ja sillä on viikoittain yli 1,3 miljoonaa lukijaa (YIPPEE 2011 ja KMT 10). Aku Ankka-lehti kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.www.sanomamagazines.fi