Aku Ankka -lehti on riemastuttanut suomalaisia jo 60 vuotta

01.12.2011

60 vuotta sitten, 5. joulukuuta 1951, ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen Aku Ankka -lehti, joka kasvoi pian maamme luetuimmaksi viikkojulkaisuksi. Aku kumppaneineen on rikastuttanut suomalaisten kieltä ja mielikuvitusta sukupolvesta toiseen enemmän kuin mikään muu julkaisu ja suhteessa väkimäärään on lehti meillä suositumpi kuin missään muualla maailmassa. Voidaankin sanoa, että joka viikko vauvasta vuorineuvokseen suomalaisia viihdyttävä Aku Ankka on saavuttanut yhteiskunnassamme ainutlaatuisen, liki institutionaalisen aseman ja suomalaiset ovat todellista Aku Ankka -kansaa.

Suurten ikäluokkien akuuttiin tarpeeseen lanseeratusta Aku Ankka -lehdestä kasvoi hyvin nopeasti yksi maamme suurimmista aikakauslehdistä. Ensimmäisenä kauttaaltaan neliväriseksi painettu sarjakuvalehti toi sotien jälkeen värejä ja iloa suomalaiseen arkeen, ja lehden levikki rikkoi jo 1970-luvulla 300.000 kappaleen maagisen rajan. Nykyisinkin Aku Ankka -lehteä lukee viikoittain edelleen yli 1,3 miljoonaa suomalaista.

Kielimammonaa koko kansalle

Sisukas Aku Ankka tunnetaan periksiantamattoman asenteensa lisäksi värikkäästä ja nokkelasta suomen kielestään. Ansioistaan muiden muassa Helsingin yliopiston Kielihelmi-palkinnon vastaanottaneen lehden toimituksen periaatteena onkin alusta alkaen ollut käyttää jokaisessa puhekuplassa erinomaista ja rikasta suomea. Lehden viljelemä hauska ja haasteellinen kieli ei jää vain sanahelinäksi: tutkitusti leijonanosa suomalaisista ilmoittaa oppineensa lukemaan Aku Ankan innostamana. Iästä riippumatta lehden ovat suomalaisille tehneet läheiseksi myös älyllisesti monikerroksiset ja ajankohtaiset sutkaukset, joista edesmennyt päätoimittaja Markku Kivekäs kuvaili osuvasti, että ”Aku Ankka on lehti, jota lapsetkin voivat lukea”.

Lehden menestyksen takana ovat luonnollisesti myös tarinat ja niiden rakastetut piirtäjät. Lehden taiteellisen kivijalan muodostivat 1950-luvulla Carl Barks ja Gil Turner, 1960-luvulla traditiota jatkoivat Tony Strobl ja Paul Murry, 1970-luvulla Vicar, 1980-luvulla Branca ja 1990-luvulla uusi supertähti Don Rosa. Vuosituhannen jälkeen on nähty liuta uusia mestareita, kuten Kari Korhonen, Ferioli, Rodriques ja Heymansin veljekset.

60-vuotisjuhlanumero legendaksi jo ilmestyessään

Juhlavuosi huipentuu tietenkin parhaiten sarjakuvien merkeissä Aku Ankka -lehden 7.12. ilmestyvään 68-sivuiseen juhlanumeroon. Yksi lehden herkuista on Mauri Kunnaksen 1970-luvun alkupuolella kirjoittama ja piirtämä, ennen julkaisematon sudenpentutarina Meripöllö. Nuoruudessaan ankkapiirtäjän pestistä haaveillut Kunnas lähetti aikoinaan näytesarjan Disneylle, mutta syystä tai toisesta ura Ankkalinnassa ei tuolloin ottanut tuulta alleen. Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin Kunnaksen sarja julkaistaan viimein Aku Ankan lukijoiden iloksi.

Juhlanumerosta löytyy myös tunnetuimman suomalaisen ankkapiirtäjän Kari Korhosen kirjoittama vauhdikas Mallikas Muotokuva -erikoistarina sekä toimituksen vuosia säästelemä Carl Barks -sarja, Höyrypää. Ankistien iloksi juhlanumerossa on myös Don Rosalta yksi Suomessa tyystin julkaisematon sarja, Aikasauva. Juhlanumeron helmet eivät lopu tähän, sillä lehdessä on muitakin ennen Akkarissa julkaisemattomia seikkailuja muun muassa rakastetulta Vicarilta, Mikki-mestari Floyd Gottfredsonilta, Sepe-sarjoihin erikoistuneelta Gil Turnerilta sekä Paul Murryltä, jonka Pelle-seikkailu on hykerryttävän hilpeä. 

Aku Ankka -lehden kekkerit Jumbossa

Aku Ankka -lehden 60-vuotista taivalta juhlistetaan myös lauantaina 3.12.2011 kello 10.00–16.30 Vantaan kauppakeskus Jumbossa järjestettävien kekkerien merkeissä. Jumbossa on ankkamaista puuhaa perheen pienimmille: lapset voivat osallistua Hannu Hanhen onnenarvontaan ja Mummo Ankan piparien leivontaan. Jumbon keskusaukion lavalla esiintyvät tunnetut suomalaiset Aku-fanit ja nimikkohahmokin saattaa vierailla lavalla. Juhlapäivän juontaa Ville Klinga.

Lisätietoja:
Aki Hyyppä, päätoimittaja, sarjakuvakirjat, Sanoma Magazines Finland

puh. (09) 1201, aki.hyyppa@sanomamagazines.fi

 

Aku Ankka esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1934 lyhytelokuvassa. Pian hahmo alkoi seikkailla myös sarjakuvastripeissä, ja 1940-luvulla se sai oman lehden. Suomessa Aku Ankka -lehti ilmestyi ensi kertaa joulukuussa vuonna 1951. Lehden levikki nelinkertaistui ensimmäisten viiden vuoden aikana. Nykyään Aku Ankan levikki on 306 555 (LT 2010) ja sillä on viikoittain yli 1,3 miljoonaa lukijaa (YIPPEE 2011 ja KMT 10). Aku Ankka-lehti kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.www.sanomamagazines.fi 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja