Ankkalinnan pormestarinvaalit käynnistyvät

05.01.2012

Ankkalinnaan on jälleen aika valita uusi pormestari. Valovoimaisia ehdokkaita ovat ehdokasnumeroiden mukaisessa järjestyksessä terhakas koiranpentu Pepi (2), toistamiseen ehdolle asettunut ihannenaapuri Teppo Tulppu (3), höpsisti professori Hupelo (4), Ankkalinnan vahvin ja vähäpuheisin mies Hauis Harteikko (5), Hopon suvun kirkkain kynttilä Pikku-Pelle (6), pikku-Akun opettajatar rouva Hallikainen (7), Joviaalit joutilaat -kerhon Sissi Simasuu (8) ja terhakas nuorisokaartilainen Lauri Lokki (9). Ankkalinnan promestarinvaalikone aukeaa 4.1.2012 osoitteessa www.akuankka.fi ja yksivaiheisessa suorassa vaalissa ehtii äänestää aina 22.1.2012 asti.

Ankkalinnan pormestarinvaalit järjestettiin edellisen kerran vuonna 2000. Silloin äänivyöryn kalasti city-orava Takametsästä eli Tiku, joka ei kuitenkaan ehtinyt astua virkaansa tammenterhojen keruuseen liittyneiden kiireidensä vuoksi. Ankkalinnan pitkäaikainen pormestari Piri Pösö saikin tuolloin valtuutuksen jatkaa ansiokasta työtään Ankkalinnan vastuuntuntoisena kaupunginisänä aina tähän päivään saakka. 

Ankkalinnan vaalikoneen avulla on helppo selvittää omien ja ehdokkaiden mielipiteiden yhteneväisyydet ja siten löytää itselle sopivin ehdokas. Vaalikone paneutuu ajankohtaisiin aiheisiin, kuten pormestarin valtaoikeuksien mahdolliseen muutokseen ja Ankkalinnan, Hanhivaaran ja Sorsakylän yhdistäviin suurmetropolisuunnitelmiin. Myös kestävä kehitys on Ankkalinnassa päivänpolttava puheenaihe. Vaalikone onkin selvittänyt ehdokkaiden mielipiteet liittyen suunnitelmiin, että Ankkalinnan sähköverkkoihin tuotettaisiin vihreää sähköä kollektiivisesti kuntopyörillä polkien. 

Ehdokkaiden hulvattomat lupaukset 

Ankkalinnan vaalikone sisältää myös kaikkien ehdokkaiden vaalipuheet, jotka paljastavat kunkin pyrkijän kunnianhimoiset ajatukset ankkalinnalaisten tulevaisuudesta. Hauis Harteikon mukaan ankkalinnalaisten tulisi liikkua enemmän ja päätöstenteon voisi jättää tyystin pormestarin harteille. Professori Hupelo kannustaa kaikkia hömpsismiin ja lupaa ratkaista ongelman kuin ongelman lanttia heittämällä. Vaalien nuorin ehdokas Lauri Lokki lupaa lisää leikkejä, seikkailuja ja uimapaikkoja päivittäiseen pulikointiin ja uhmakas Teppo Tulppu vannoo panevansa kaikki yhteiskuntakelvottomat ankat kuriin ja järjestykseen. Kekseliäs Pikku-Pelle vakuuttaa, että hänen johdollaan Ankkalinnan, Hanhivaaran ja Sorsakylän muodostamasta suurmetropolista tulee maailmanluokan innovaatiokeskus. Pepi haluaa yhdyskunnalta lisää huomiota pienimmillle ja kannustaa kaikkia kunnon sapuskaan ja avoimeen luonnollisuuteen. Sissi Simasuu ei haluaisi kenenkään joutuvan rehkimään töissä; hänen Ankkalinnassaan kaiken A ja O on lupsakas löhöily. Rouva Hallikainen vannoo toteuttavansa kaupunkilaisten hartaimmatkin toiveet, kuten aikaisen eläköitymisiän ja suuremman määrän vapaapäiviä väsyneille vanhemmille. 

Uuden pormestarin nimi paljastetaan ääntenlaskun jälkeen keskiviikkona 15.2.2012. Aku Ankka -lehden numerossa 7/2012 julkaistaan kattava raportti vaaleista ja sen jälkeisistä tohinoista. 

Lisätietoja:
Aki Hyyppä,
päätoimittaja, Sanoma Magazines Finland
puh. (09) 1201,
aki.hyyppa@sanomamagazines.fi 

 

Aku Ankka esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1934 lyhytelokuvassa. Pian hahmo alkoi seikkailla myös sarjakuvastripeissä, ja 1940-luvulla se sai oman lehden. Suomessa Aku Ankka -lehti ilmestyi ensi kertaa joulukuussa vuonna 1951. Lehden levikki nelinkertaistui ensimmäisten viiden vuoden aikana. Nykyään Aku Ankan levikki on 306 555 (LT 2010) ja sillä on viikoittain yli 1,3 miljoonaa lukijaa (YIPPEE 2011 ja KMT 10). Aku Ankka-lehti kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.www.sanomamagazines.fi

 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja