05.10.2011
Sanoma Magazines Finland on tehnyt Disneyn kanssa sopimuksen legendaarisen Marvel-sarjakuvakustantamon kirjojen julkaisemisesta Suomessa. Marvelin tunnetuimpiin sarjakuvahahmoihin kuuluvat mm. Hämähäkkimies (Spider-Man), Kapteeni Amerikka (Captain America) ja Ryhmä-X (X-Men).
Marvel-kirjat täydentävät lisenssikirjavalikoimaamme erinomaisesti. Sopimus vahvistaa asemaamme lasten- ja nuortenkirjojen markkinajohtajana sekä Disney-kirjankustantajana”, kustantaja Ulla Leppä, Sanoma Magazines Finland, kertoo.
Sanoma Magazines Finlandin ensimmäiset Marvel-kirjat julkaistaan vielä kuluvan vuoden puolella. Julkaisuohjelman kärkititteli on Hämähäkkimiehen tarinan alkumetreistä kertova nuortenromaani: The Amazing Spider-Man, Sankarin synty. Kirjat ovat myynnissä Merkurius-kirjakerhossa sekä maanlaajuisesti vähittäiskaupan ja kirjakauppojen valikoimissa.
”Marvelin klassiset supersankarit ovat entuudestaan tuttuja sarjakuvista, televisiosta ja suosituista elokuvista. Kirjat sopivat erinomaisesti niin nuorille kuin isommillekin faneille”, kertoo kirjojen toimituspäällikkö Satu Leskinen.
Sanoma Magazines Finland on Suomen suurin lisenssikirjojen kustantaja. Viime vuonna Suomen 20 myydyimmän lasten ja nuorten käännöskirjan listalla oli 16 Sanoma Magazines Finlandin kustantamaa kirjaa.
Kaikkien tuntemat supersankarit
Yhdysvaltalainen sarjakuvakustantamo Marvel kasvoi supersankarisarjakuvien myötä 1960-luvulla alan merkittäväksi kustantajaksi käsikirjoittaja Stan Leen ja piirtäjä Jack Kirbyn hahmojen noustua suursuosioon. Marvel siirtyi vuonna 2009 Disneyn omistukseen. Sen tunnetuimpiin sarjakuvahahmoihin kuuluvat mm. Hämähäkkimies, Kapteeni Amerikka ja Ryhmä-X.
Hämähäkkimies (Spider-Man) on ehkä kuuluisin Marvelin sarjakuvahahmo. Hänellä on käytössään yli-inhimillisiä taitoja ja voimia, mutta tavalliset arjen vaikeudet haittaavat jatkuvasti hänen elämäänsä.
Kapteeni Amerikka (Captain America) luotiin toisen maailmansodan aikana Supersotilasseerumin avulla. Hänet on nähty Yhdysvaltojen henkisenä symbolina.
Ryhmä-X (X-Men) kertoo mutanteista koostuvasta supersankarijoukosta.
Lisätietoja antavat:
Johtaja Päivi Autio: paivi.autio@sanomamagazines.fi, p. 040 549 4439
Kustantaja Ulla Leppä: ulla.leppa@sanomamagazines.fi, p. 040 521 4635
Sanoma Magazines Finland
Sanoma Magazines Finland on Suomen johtava aikakauslehtikustantaja, jonka yli neljäkymmentä aikakauslehteä tarjoavat laadukkaita lukuelämyksiä yli kolmelle miljoonalle suomalaiselle. Olemme markkinaykkönen myös lasten ja nuorten julkaisuissa. Lehtien ja kirjojen lisäksi tuottamistamme sisällöistä ja palveluista voi yhä useammin nauttia digitaalisessa muodossa.
Olemme osa Sanoma-konsernia, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediayritys.