Maija Toppila Glorian Antiikin päätoimittajaksi

03.01.2012

Maija Toppila on nimitetty Glorian Antiikin päätoimittajaksi 1. helmikuuta alkaen.

Maija Toppila, 55, siirtyy Glorian Antiikkiin ET-lehden päätoimittajan paikalta. Aiemmin hän toimi Hyvän Terveyden päätoimittajana. Hän on työskennellyt myös Kodin Kuvalehdessä ja Tiede 2000:ssa. Aikakauslehtiuransa Maija Toppila aloitti Avotakan toimittajana ja myöhemmin toimituspäällikkönä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri Helsingin yliopistosta.  

– Antiikki, design ja sisustaminen kiinnostavat nyt enemmän kuin koskaan, ja nuoretkin ovat löytäneet retron ja menneitten vuosikymmenten viehätyksen. Sukupolvelta toiselle siirtyvät esineet ja ympäristöt puhuttelevat myös kestävän kehityksen ystäviä. Glorian Antiikilla on loistavat edellytykset vastata tähän nousevaan trendiin, Maija Toppila sanoo.  

– Panostamme vahvasti lifestylelehtiimme, mistä myös Maija Toppilan nimitys kertoo. Erikoisaihepiiriin keskittyvän lifestylelehden tekeminen, jos mikä, vaatii vankkaa aikakauslehtialan osaamista ja näkemystä. Haluamme tehdä Glorian Antiikista entistäkin elämyksellisemmän lukupaketin, joka houkuttelee pariinsa myös uusia taiteesta, designista, keräilystä ja entistämisestä kiinnostuneita lukijoita, Sanoma Magazinesin aikakauslehtien kustantaja Riitta Pollari toteaa.  

Glorian Antiikki on aihepiirinsä ainoa erikoislehti Suomessa. Sen levikki on 29 069 kappaletta ja sillä on 124 000 lukijaa. Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa.  

– Glorian Antiikilla on ainutlaatuinen asema antiikin harrastajien tietolähteenä ja inspiroijana.  Lehdellä on paljon annettavaa myös uuden ja vanhan yhdistämisestä kiinnostuneille sisustajille. Uskon, että voimme herättää kiehtovan aihepiirimme entistäkin upeampaan loistoon panostamalla vahvaan visualisuuteen ja vetävään tarinankerrontaan. Juuri lifestyle-aiheissa taitavasti ja intohimoisesti tehdyn aikakauslehden lumoa ei voita mikään, Maija Toppila sanoo. 

Glorian Antiikin nykyinen päätoimittaja Pia-Maria Montonen jatkaa lehden toimittajana. ET-lehteen rekrytoidaan uusi päätoimittaja.


Lisätietoja antavat:
päätoimittaja Maija Toppila, Glorian Antiikki, puh. 09 120 5368
kustantaja Riitta Pollari, Sanoma Magazines, puh. 09 120 5305


Glorian Antiikki on antiikin, taiteen, keräilyn ja designin huippuasiantuntija. Se on aihepiirinsä ainoa erikoislehti Suomessa, jonka jokainen numero on arvonsa säilyttävä keräilykappale. Glorian Antiikilla on 124 000 lukijaa (KMT Lukija S2010/K2011) ja sen levikki on 29 069 kappaletta (LT 2010). Glorian Antiikki kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazinesin valikoimaan. 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja