02.03.2012
Suomen johtavan muoti- ja lifestylelehden Glorian toimitus vahvistuu aikakauslehtialan tunnetuilla tekijöillä.
Sanna Kajander-Ruuth (38) on nimitetty toimittajaksi Gloriaan 1.4. alkaen. Hän siirtyy Sanoma Magazinesiin Annan toimituspäällikön paikalta. Aiemmin Sanna Kajander-Ruuth on työskennellyt Eevan toimituspäällikkönä sekä Ilta-Sanomien toimittajana. Hän oli myös mukana perustamassa Demi-lehteä.
Kristiina Raitala (52) palaa Glorian kauneustoimittajaksi. Hän siirtyy tehtävään Sarasta, jossa hän toimi tuottajana. Kristiina Raitala on ollut toimittajana myös muun muassa Avussa ja Ilta-Sanomissa.
Iina Dillemuth (54) siirtyy Sarasta sekä Me Naisten että Glorian muotitoimittajaksi. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Me Naisissa.
– Olen todella iloinen, kun saan nämä huippuammattilaiset vahvistamaan Glorian jo ennestään taitavaa tekijäjoukkoa. Hyvä, toisiaan kunnioittava tiimi on paras sparraaja myös esimiehelle. Kehitämme lehdestä entistäkin vankempaa muodin ja lifestylen edelläkävijää tinkimättömällä ja hyvällä meiningillä, päätoimittaja Minna Juti sanoo.
Lisätietoja antaa:
päätoimittaja Minna Juti, Gloria, puh. 09 120 5287
Gloria on Suomen johtava muotijulkaisu ja edelläkävijöiden ylellinen lifestyle-lehti. Sen sivuilta löytyvät kaunein muoti, paras kosmetiikka, asiantuntevat kulttuuripalstat, laadukkaat henkilöhaastattelut ja herkullisimmat ruoat. Gloriassa vain paras on kyllin hyvää. Lehdellä on 262 000 lukijaa (KMT Lukija 2011) ja sen levikki on 51 382 kappaletta (LT 2011). Gloria kuuluu Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazines Finlandin valikoimaan.