Uudet toimituspäälliköt Kodin Kuvalehteen ja Glorian Kotiin

Sanna Tyry (36) on nimitetty 1.1.2013 alkaen Kodin Kuvalehden toimituspäälliköksi. Hän siirtyy Suomen suurimpaan naistenlehteen Glorian Kodista, jossa hän on toiminut sekä toimituspäällikkönä että toimitussihteerinä. Aiemmin Sanna Tyry työskenteli Ilta-Sanomien toimitus- ja taittosihteerinä. Parhaillaan hän on äitiysvapaalla. 

Kodin Kuvalehden viime vuoden lopulla tehty uudistus on otettu hienosti vastaan. Jatkamme lehden kunnianhimoista kehittämistä ja panostamme varsinkin lifestyleen, jonka tekemisestä Sanna Tyryllä on vankka kokemus, päätoimittaja Minna McGill sanoo.   

Glorian Kodin toimituspäälliköksi on puolestaan nimitetty 15.5.2012 alkaen Susanna Lehmuskoski (42). Hän siirtyy tehtävään Kodin Kuvalehden toimitussihteerin paikalta. Aiemmin Susanna Lehmuskoski on työskennellyt Glorian ja Meidän Perheen toimitussihteerinä sekä toimittajana Helsingin Sanomissa 

 

– Susanna Lehmuskoskella on laaja kokemus monenlaisten kohderyhmien puhuttelemisesta. Hän on erinomainen lisä toimitustiimiimme, kun pyrimme pääsemään entistä lähemmäs lukijoitamme omasta tyylistämme tinkimättä, päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma sanoo. 

 

 

 

Lisätietoja antavat:
päätoimittaja Minna McGill, Kodin Kuvalehti, puh. 09 120 5436
päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma, Glorian Koti, puh. 09 120 5911

  

Kodin Kuvalehti on lukijalleen hyvä ystävä, vuorovaikuttaja, tukija ja ymmärtäjä. Sen sisältöä värittävät elämykselliset lukuaiheet, ajankohtaiset työelämän jutut, perhettä ja parisuhdetta käsittelevät syvälliset pohdinnat, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät aiheet sekä ruoka, sisustus, tyyli ja matkailu. Suomen suurimmalla naistenlehdellä on 554 000 lukijaa (KMT Lukija 2011) ja sen levikki on 168 502 kappaletta (LT 2011).  

Glorian Koti on suuntaa näyttävä laatuasumisen ja sisustamisen erikoislehti. Se esittelee Suomen persoonallisimmat kodit sekä kiehtovimmat puutarhat ja vapaa-ajan asunnot. Lehdellä on 169 000 lukijaa (KMT Lukija 2011) ja sen levikki on 46 794 (LT 2011).  

Sekä Kodin Kuvalehti että Glorian Koti kuuluvat Suomen johtavan aikakauslehtikustantajan Sanoma Magazinesin valikoimaan.