19.01.2010
Lääkäreille suunnattu Orionin Aesculapius-lehti on laajentunut verkkoon. Sanoma Magazines Finland Yritysjulkaisujen konseptoima ja tuottama Aesculapius.fi-sivusto tarjoaa lääkäreille mm. ajankohtaisia artikkeleita, uutisia ja potilaskertomuksia. Tammikuun 2010 lääkäripäiviltä on sivustolle koostettu noin 60 valokuvan galleria.
Yritysjulkaisut vastaa sivuston sisällöntuotannosta ja tuottaa lääkäreille lähettävän uutiskirjeen.
- Aesculapius.fi on hyvä esimerkki asiakaslehden laajenemisesta verkkoon, sanoo yritysjulkaisujen johtaja Marko Haikonen. – Orion kykenee kohtamaan sidosryhmänsä, tässä tapauksessa lääkärit, oikeissa kanavissa oikeaan aikaan.
Sivustolla julkaistaan myös lehteen tehtyjä juttuja, mutta pääosa sisällöstä on verkkoa varten tuotettua.
Sivuston alustan Yritysjulkaisut on toteuttanut yhdessä Naviatechin kanssa.
Yritysjulkaisut on myös uudistanut vuodesta 1953 lähtien ilmestyneen Aesculapius-lehden. Orion ja Lääkäriliitto ovat sopineet Aesculapiuksen ilmestymisestä Lääkärilehden liitteenä tammikuusta alkaen.
- Orionin tavoitteena on kohdata lääkärilukija aiempaa ilmestymistiheyttä useammin, sanoo päätoimittaja ja erikoislääkäri Pekka Järvensivu. – Lehden sisältöä viitoittavat tapahtumien ajankohtaisuus ja tietysti Orioniin liittyvät asiat.
Aesculapius nojaa jatkossakin vahvoihin journalistisiin artikkeleihin. Ensimmäisessä uudistuneessa numerossa Psykiatrisen vankilasairaalan vastaava ylilääkääri Hannu Lauerma pohtii pahuuden ja hulluuden rajoja, psykiatrian erikoislääkäri Ilkka Larmo psykoosilääkkeen valintaa ja lääketieteen lisensiaatti Katja-Anneli Wathén kertoo miten hän on kohdannut uhkaavia potilastilanteita päihde- ja vankilaympäristöissä.
Yritysjulkaisut tuottaa Orionille myös apteekkien henkilökunnalle suunnattua Galenos-lehteä sekä Terveydenhoitajille tarkoitettua Terveydenhoitajan Galenosta.
Lisätietoja:
Marko Haikonen
johtaja, yritysjulkaisut
Sanoma Magazines Finland
marko.haikonen@sanomamagazines.fi
040 7432645
Pekka Järvensivu
päätoimittaja ja erikoislääkäri
Orion Oyj
pekka.jarvensivu@orionpharma.fi
010 426 3616
Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut-yksikkö on asiakaslehtikustantamisen edelläkävijä, joka julkaisee yli 30 asiakas-, sidosryhmä- ja henkilöstölehteä painettuna ja sähköisenä 16 kielellä yli 100 maahan. Yritysjulkaisut valittiin vuonna 2008 toistamiseen yleisarvosanaltaan Suomen parhaaksi asiakaslehtitaloksi Taloustutkimuksen viestintäalan yritysten imagotutkimuksessa.
Sanoma Magazines Finland on Suomen suurin aikakauslehtikustantaja, jonka vuoden 2008 liikevaihto oli 205,6 miljoonaa euroa. Sanoma Magazines on osa Sanoma-konsernia, joka on 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.
Sanoma Magazines Finland Oy
Yritysjulkaisut
Postiosoite: PL 100, 00040 Sanoma Magazines
Käyntiosoite: Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki
Puhelin: (09) 1201
Fax: (09) 120 5988
Sähköposti:
yritysjulkaisut@ sanomamagazines.fi
Sähköposti:
etunimi.sukunimi@ sanomamagazines.fi