Asiakaslehdet ovat vahva viestintäkanava

07.06.2010

Suomalaiset asiakaslehdet kartoitettiin: Asiakaslehdet ovat vahva viestintäkanava. Miljoonat suomalaiset lukevat asiakaslehtiä.

Suomessa ilmestyy valtava määrä asiakaslehtiä sekä suoraan kuluttajille suunnattuina että yritysasiakkaille kohdennettuina. 

Kyseessä on merkittävä viestintäkanava, jonka kokonaisliikevaihto vuonna 2009 oli lähes 80 miljoonaa euroa. Suurimpien asiakaslehtien lukijamäärät ovat miljoonaluokkaa.

Suomalaisia asiakaslehtiä kartoitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Aikakausmedian toimeksiannosta tutkimustoimisto Rian Oy:n teki keväällä 2010 tutkimuksen sekä asiakaslehtiä kustantavien että yksittäisiä asiakaslehtiä julkaisevien yritysten keskuudessa. Kyselyt toteutettiin internetissä ja puhelimitse sekä täydennettiin kirjoituspöytätutkimuksena eri lähteistä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman kattava käsitys Suomen asiakaslehtimarkkinoista.


Kuluttajille suunnattuja asiakaslehtiä löytyi kartoituksessa 116. Valtaosa niistä ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa.  Eniten lehtinimikkeitä on asumisen ja talouden toimialoilta. Lukijamäärältään suurimmat asiakaslehdet ovat kaupan alalta. Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan suurimmat ovat Pirkka (2 838 000 lukijaa), Yhteishyvä (2 105 000) ja Me-lehti (1 061 000).


Yritysasiakkaille suunnattuja asiakaslehtiä oli 192 ja ne ilmestyvät harvemmin; noin puolet alle neljä kertaa vuodessa. Selvästi suurin toimiala yritysasiakaslehtien osalta on teollisuus. Tutkimuksessa mukana olleiden asiakaslehtien kokonaisliikevaihdoksi saatiin vuonna 2009 lähes 80 miljoonaa euroa.

Kuluttaja-asiakaslehtien keskimääräinen liikevaihto, ilmestymistiheys sekä painosmäärät ovat selkeästi isompia kuin yritysasiakaslehdillä.


Kuluttaja-asiakaslehtien suurimmat toimialat lehtien lukumäärän mukaan:

Yritysasiakaslehtien suurimmat toimialat lehtien lukumäärän mukaan:

Lähde: Aikakausmedian asiakaslehtikartoitus 2010

 

Asiakaslehtien mainostulojen määrä oli noin 19 miljoonaa euroa vuonna 2009. Asiakaslehden suurin kuluerä on kyselyn mukaan lehden sisällön tuottaminen. Painamisen osuus kustannuksista on vajaa kolmannes ja jakelukustannukset noin viidennes.


Yli puolet asiakaslehtikustantajista sekä yksittäisiä asiakaslehtiä julkaisevista yrityksistä uskoo, että asiakaslehtien määrä lisääntyy tulevaisuudessa.  Kolmannes vastaajista on sitä mieltä, että määrä pysyy ennallaan ja 10 prosenttia ennustaa laskua. 


Asiakaslehtien vahvuuksiksi nähdään niiden tehokkuus kohderyhmän saavuttamisessa, hyvä vastapaino sähköisille kanaville sekä korkeatasoisten kuvien ja kosketeltavan paperin luoma miellyttävä lukukokemus. Lehden veloituksettomuus on tärkeä tekijä sen lukijoille, joten asiakaslehtien rooli ja merkitys viestintäkanavana tehostuu entisestään.


Asiakaslehtien asema korostuu, kun halutaan rakentaa asiakassuhdetta ja kertoa uutuuksista ja yrityksen muutoksista. Asiakaslehti toimii tärkeänä imagon, tiedon ja analyysien välittäjänä sekä asiakkaille että yrityksen sidosryhmille.


Asiakaslehtiä hyödynnetään monipuolisesti. Tutkimuksessa mainittiin tärkeimpinä muun muassa se, että asiakaslehti on tärkeä asiakassuhteen hallinnan ja kehittämisen väline, se toimii hyvin brändin rakentamisessa, vahvistamisessa ja ylläpitämisessä, sitouttaa kuluttajia yritykseen ja toimii myyntityön tukena.


Verkkopalvelujen määrän kasvuun uskoivat lähes kaikki vastaajat. Maailma digitalisoituu, ja osa asiakaslehdistä muuttuu pelkästään verkkojulkaisuiksi. Tätä kehitystä tukee sähköinen kaupankäynti ja verkkopalveluiden käytön lisääntyminen.

 

Lisätietoja:

Markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo, Aikakausmedia, p. 040 513 2210

Aikakausmedian asiakaslehtiryhmän puheenjohtaja, päätoimittaja Jaana Huttunen, Me-lehti, p. 050 68707 sekä
Markkinointijohtaja Annika Fock, tutkimustoimisto Rian Oy, p. 040 533 0690

 

Aikakausmediaan kuuluvat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa. Yhteisössä on yli 270 suomalaista tai Suomessa toimivaa aikakauslehtikustantajaa ja -julkaisijaa, jotka julkaisevat yhteensä yli 580 aikakauslehteä tai verkkojulkaisua. Edustettuina ovat yleisölehtien, ammatti- ja järjestölehtien sekä asiakaslehtien kustantajat.

Bookmark and Share


Aesculapius Aku. Apoteekki Aviisori Blue Wings Cargo News Etiketti Exclusive

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha