Focus: Suomalaista luovuutta lehden täydeltä

02.01.2012

Muotoilu, luonnonvaratalous ja startup-yrittäjyys ovat kärkiaiheina uunituoreessa Focus on the Economy and Technology 2012 -lehdessä.


Suomea kansainvälisille avainmarkkinoille esittelevä Focus ilmestyy tammikuussa kymmenennen kerran, tänä vuonna myös tablettiversiona. Focus on Suomen julkisuusdiplomatian keskeinen työkalu, jolla halutaan tavoittaa erityisesti bisnespartnerit, sijoittajat ja päättäjät.

”Lehdessä on mahtavia esimerkkejä suomalaisesta kyvystä tehdä luovia ratkaisuja haastavissakin oloissa”, sanoo lehden päätoimittaja Nicola Lindertz ulkoministeriöstä.

”Kerromme, kuinka muotoilulla voi vaikuttaa elämänlaatuun, kuinka luonto on suomalaiselle talouselämällekin keskeinen voimavara ja kuinka rohkean ajattelun avulla pienestä voi ponnistaa suureksi. Voimme viestittää Focuksen avulla laajasti suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista: osaamisesta, toimivuudesta ja yhteistyökyvystä.”

Focus tuo niin aihe- kuin kuvitusvalinnoillaankin Suomen elinkeinoelämään myös uusia ja yllättäviä näkökulmia. Kunnianhimoisena aikakauslehtenä se poikkeaa tyyliltään muiden maiden promootiojulkaisuista, millä se onkin onnistunut saavuttamaan kansainvälistä huomiota. Viime vuoden Focus nousi finalistiksi kovassa seurassa englantilaisen Association of Publishing Agenciesin eli APAn kilpailussa, jossa voivat olla mukana kaikki asiakasjulkaisujen kustantajat ympäri maailman. Sitä edellinen numero voitti ulkoasu-uudistuksellaan kultaa yhdysvaltalaisen Folio Magazinen järjestämässä Eddie and Ozzie Awards -kilpailussa.

Focusta julkaisevat yhteistyössä ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Tekes, Sitra, Invest in Finland ja Finnfacts.  Lehteä jaetaan ensisijaisesti Suomen suurlähetystöissä sekä kansainvälisissä vientitapahtumissa ja seminaareissa, joissa esitellään suomalaista osaamista.

Digilehti on osoitteessa www.focusmagazine.fi, mistä pääsee myös tablettiversioon ja voi tilata painetun julkaisun maksutta. Maaliskuussa lehti ilmestyy espanjaksi, saksaksi ja venäjäksi, keväällä japaniksi ja kiinaksi.

Focuksen tuotannosta, ulkoasusta ja projektinhallinnasta vastaa Sanoma Yritysjulkaisut.


Lisätietoja:
Toimituspäällikkö Anu Virnes-Karjalainen, Sanoma Yritysjulkaisut, p. 09 120 5332, anu.virnes-karjalainen@sanoma.com

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja Rekisteriseloste