05.05.2011 | TEOLLISUUSSIJOITUS
Suomessa eletään kaivosteollisuuden voimakasta nousukautta. Sen veturina ovat Kiina ja muut Aasian kasvavat talousmahdit.
”Onhan tämä vanhalle kaivosmiehelle sykähdyttävää. Metallikaivoksiin sijoitetaan Suomessa yli kaksi miljardia euroa ja se tarjoaa 8 000 uutta työpaikkaa”, sanoo diplomi-insinööri Tom Niemi.
Tänä keväänä hän on työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta selvittänyt, miten valtio voisi vauhdittaa kaivosteollisuuden uutta esiinmarssia.
Nyt puhutaan kaivosteollisuuden supersuhdanteesta. Metallien hinnat nousevat, kun Aasiassa rakennetaan miljardille ihmiselle urbaania yhteiskuntaa.
”Tämä supersykli ei pääty minun elinaikanani”, Niemi sanoo.
Rahoitus on vaikea laji
Kaivostoiminnan rahoitus on taitolaji, jota Suomessa edustaa muun muassa valtion omistama Suomen Teollisuussijoitus Oy. Se on viiden vuoden aikana sijoittanut kahdeksaan kaivoshankkeeseen noin 35 miljoonaa euroa.
Yhtiö on onnistunut sijoituksissaan. Se on jo irtautunut kolmesta kohteesta hyvällä voitolla ja kolmea ollaan viemässä pörssiin.
”Teollisuussijoituksen sijoitus on uskottavuusviesti; se on hankkeen kivijalka. Mitä varhaisemmassa vaiheessa Teollisuussijoitus tulee mukaan, sitä parempi muun rahoituksen saamisen kannalta”, sanoo Outokumpu Mining Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Mäkelä.
Kaksi ylitse muiden
Suomessa toimii tällä hetkellä seitsemän metallimalmiyhtiötä, joilla on kahdeksan kaivosta. Noin 40 esiintymää on parhaillaan tutkimus- ja kehityskohteina.
Jo käynnistyneistä kaivoksista Mäkelä nostaa kaksi yli muiden. Ne ovat Sotkamon Talvivaaran nikkeli- ja sinkkikaivos sekä Outokummun kromikaivos Kemissä. Kymmenien vuosien varantojensa ansiosta ne ovat merkitykseltään maailmanluokkaa.
Toukokuussa ilmestyvä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, ETLAn tutkimus Suomen mineraaliklusterista nimittää Sotkamon esiintymän kasvua maailmanluokan kokoon Talvivaaran ihmeeksi ainutlaatuisen rikastusprosessinsa sekä kansainvälisten, monivaiheisten rahoitusjärjestelyjensä ansiosta.
Teollisuussijoitus ja työeläkeyhtiö Varma lähtivät rahoittamaan Talvivaaraa ensimmäisten sijoittajien joukossa 2006.
”Teollisuussijoituksen mukaantulo oli hyvä, konkreettinen viesti myös ulkomaisille pääomasijoittajille”, pörssiyhtiö Talvivaaran pääomistaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo.
Satoja miljoonia lisärahaa?
Tom Niemi on esittänyt perustettavaksi valtion sijoitusyhtiötä, joka sijoittaisi sekä aikaisen vaiheen kaivosalan projekteihin että kypsiin yrityksiin. Toinen vaihtoehto olisi valtion kaivosrahasto, joka keskittyisi aikaisen vaiheen projekteihin.
Puolet rahaston tarvitsemista 200 miljoonasta eurosta tulisi valtiolta, toinen puoli haettaisiin esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöiltä.
”Jos valtio päättää perustaa kaivossijoitusyhtiön, sen vaatima ammattitaito löytyy yksiselitteisesti Teollisuussijoituksesta. Sillä on 15 vuoden kokemus pääomasijoittamisesta ja viiden vuoden tuntuma kaivossektorista. Se on pohja, jolta voi ponnistaa”, Tuomo Mäkelä sanoo.
Teksti: Juha Jaakkola
Teksti on muokattu ja lyhennetty osa Teollisuussijoitus Oy;n sidosryhmäjulkaisun numerossa 1/2011 ollutta artikkelia.Teollisuussijoitus-lehteä tuotetaan sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisuissa.
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä Yritysjulkaisujen kanssa?
Lisätietoja:
Myyntipäällikkö
Tanja Piipponen
040 826 0390