01.06.2011 | ETIKETTI

Etiketti: On kesäoluiden aika

Alkon kesäolutvalikoima on täynnä lämpimään sesonkiin istuvia raikkaita makuja. Erityisen hyvin kesäpöytään sopivat pilsit ja vehnäoluet.

Monelle suven sulokkain olut on korkeasta lasista nautittu, kepeän raikas vehnäolut, jonka kruununa on kuohkea vaahtokukka. Juuri pumpulimainen pysyvä vaahto on olennainen osa vehnäoluita, sillä vehnässä on runsaasti vaahdon-muodostusta edistäviä proteiineja.

Saksa on kuuluisa vehnäoluistaan, mutta myös muissa maissa osataan tehdä niitä. Belgia on erikoisten oluiden runsaudensarvi, ja siellä myös oluiden maustaminen on yleistä.

Vehnäoluet sopivat kesällä raikkautensa ja kepeytensä ansiosta monenlaisen ruoan kumppaniksi. Ne ovat loistovalinta kalaruoille ja äyriäisille, ja kasvisten kanssa niiden hedelmäisyys pääsee oikeuksiinsa. Tummempi ja maltaisempi vehnäolut täydentää liharuokia kevyellä paahtuneisuudellaan raikkauttaan kadottamatta.

Pils uusille perunoille

Pils-oluen nimi on jäljitettävissä tšekkiläiseen Pilsenin kaupunkiin ja 1800-luvun puoliväliin. Jo ennen vuosisadan puoliväliä oluita oli lageroitu eli kypsytetty rauhassa kylmissä kellareissa esimerkiksi Baijerissa. Tarina kertoo, että baijerilainen kylmään sopeutunut hiiva salakuljetettiin vuonna 1842 Pilseniin, jossa se naitettiin määriläiseen ohramaltaaseen ja Saazin alueen humalaan. Kun mukaan lisättiin Pilsenin pehmeä vesi, syntyi pilsner-tyyppinen olut, mikä tarkoittaa alun perin olutta Pilsenin kaupungista.

Pils on täysmallasolut, joka sisältää vain vaaleaa mallasta eikä muita tärkkelyksen lähteitä, kuten maissia tai riisiä. Pilsin puhtaat ja selkeät maut täydentävät ruokia makuelämystä hallitsematta. Pils onkin itsestään selvä valinta sillien ja uusien perunoiden kanssa. Se kestää myös mausteisuutta ja ottelee katkeruudellaan tasavertaisesti tulisempien annosten kanssa, sillä se puhdistaa ja raikastaa hiilihappoisuudellaan suun.

Kesäoluet kannustavat makukokeiluihin

Kausituotteiden merkitys Alkon olutvalikoimassa lisääntyy.

”Kesävalikoimaan on luvassa kesäisen raikkaita lagereita, mutta myös vehnäolutta, alea ja erikoisempiakin tuotteita. Hyvä kausiolutvalikoima voikin saada asiakkaamme uskaltautumaan totuttujen makujen ulkopuolelle”, Alkon oluiden ja siidereiden tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen kertoo.

Kesäoluet ovat myynnissä toukokuun loppupuolelta aina elokuun pimeneviin iltoihin asti. Lisää kesävalikoimasta voi lukea Etiketti-lehden uusilta nettisivuilta.


Teksti: Mikko Salmi

Teksti on osa Etiketti-lehden numerossa 2/2011 julkaistua artikkelia. Sanoma Magazines Yritysjulkaisut tuottaa lehteä Alkolle.

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja