14.06.2011 | KOTONA
Miten rakennetaan saumatonta naapurisopua silloin, kun yhteisessä talossa asuu nelijalkaisia kavereita? Penan, Maunon ja Urhon omistajat kertovat.
Kerrostalossa asuvat lemmikit ilahduttavat omistajiensa lisäksi myös naapureita. Mutta naapurisopu joutuu koetukselle, jos seinän takaa kuuluu haukkumista päivät pitkät.
”Haukkuminen on ominaista koiralle. Jos koira on luonnostaan vahtikoira, se kertoo havainnoistaan haukkumalla”, sanoo Tampereella asuva Katja Muttilainen.
Haukkuminen on koiran tapa ilmoittaa normaalista poikkeavista äänistä. Tavallisesta poikkeava ääni voi koiran korvissa olla esimerkiksi vieras askelpari rappukäytävässä.
”Koiran omistajan pitää huomioida lemmikkinsä haukkuminen, mutta havainnosta ei tarvitse tehdä numeroa – kohkaaminen on omiaan yllyttämään haukkumista”, Katja vihjaa. Jos paikalla on vielä huutavia lapsia, koirat mekastavat enemmän koska ne haluavat osallistua ilonpitoon.

Oman talon väki tunnetaan
Yksin kotona olevan lemmikin jatkuva haukkuminen ei ole normaalia. ”Jos koira haukkuu tai ulisee suurimman osan päivästä, se johtuu eroahdistuksesta. Koiralle ei ole opetettu, että erotilanne on ihan normaali. Sen tulisi tottua asiaan”, Katja kuvailee.
Katjalla on kahdeksan kuukauden ikäinen corgi-pentu Pena, joka opettelee emäntänsä johdolla kerrostaloasumisen pelisääntöjä. Valosuunnittelijana työskentelevä Katja matkustaa usein työkeikoille teattereihin ja Pena kulkee emäntänsä mukana.
Katjaa hieman mietitytti hankkia corgia, sillä rotu on äänekästä sorttia. ”Haukkuminen arvelutti etukäteen, mutta Pena on ollut paljon rauhallisempi kuin odotin.”
Katja kertoo, että nuorempana Pena reagoi haukkumalla käytävästä kuuluviin ääniin, nyt se tunnistaa kaikkien asukkaiden askeleet ja pysyttelee hiljaa kun tutut naapurit ovat liikkeellä.
Kuntoilua kellon ympäri
Toisessakin SATO-asunnossa kirmataan ympäriinsä, mutta presidentilliset nimet saaneet Mauno ja Urho ovat Penaan verrattuna hiljaisia kavereita.

Albiinosiili Urho on hyvin urheilullinen. Yöaktiivisena otuksena Urho ravaa asunnossa ja juoksupyörässään sen jälkeen kun valot sammuvat. Vaikka pienten siilinjalkojen rapina ei kuulu naapuriin asti, Urhon omistajat Josefina Hatara ja Miika Heiskanen kertovat nukkuvansa makuuhuoneen ovi kiinni.
Mauno on nelivarpainen kilpikonnanuorukainen, joka tykkää kaverinsa tavoin kuntoilusta. Kauas ehtivää kilpikonnaa etsiskellään usein asunnosta.
Äänettömiä yhtiökumppaneita
Siili ja kilpikonna löysivät kotinsa, kun Josefina ja Miika halusivat lemmikkejä, joiden takia ei tarvitse kiirehtiä suoraan töistä kotiin.
Josefina on tyytyväinen siihen, että SATOn taloissa voi rauhassa asua lemmikkien kanssa, eikä lemmikeistä kysellä erikseen muuton yhteydessä.
Sen lisäksi että siili ja kilpikonna ovat varsin äänettömiä, ne ovat muutenkin ihanteellisia kerrostaloasukkaita. ”Ne eivät jyrsi mitään eivätkä haise”, Miika kertoo.
”Naapurit eivät edes välttämättä tiedä, että meillä on lemmikkejä”, Josefina sanoo. Ja ne naapurit jotka tietävät, kyselevät mitä Urholle ja Maunolle kuuluu.
Kaikkien kaverina pihalla
Kesän koittaessa lemmikit haikailevat pihalle aurinkoon ja vehreyteen. Tarpeiden tekeminen pitäisi kuitenkin muistaa hoitaa oman pihan ulkopuolella. Josefinan ja Miikan pihalla on alueita, joissa koirien ulkoiluttaminen on kielletty.
”Hienosti kaikki tuntuvat noudattavan niitä. Pihalla kirmaavia koiria on ilo seurata ja rapsutella, kun yhteiset säännöt ovat selvät ja kaikki sujuu”, Josefina toteaa.
Mauno-kilpikonna tykkää olla ulkona, varsinkin kun se saa tuoretta ruohoa oman kodin pihabuffetista. Urho-siili on enemmän sisäkuntoilija.
Katja Muttilainen toivoo, että voisi pitää Penaa irti kotipihalla, jotta pentu oppisi luottamaan ihmisiin. Kun Penalle tulee vähän ikää, Katja aikoo viedä Penan mukaan kaverikoiratoimintaan, ilahduttamaan muitakin kuin oman talon ihmisiä.
Teksti Minna Takkunen
Kuvat Susanna Kekkonen ja Juha Sompinmäki
Teksti on osa SATOn Kotona-lehdessä 2/2011 julkaistua artikkelia. Kotona-lehden tuottaa Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut.
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä Yritysjulkaisujen kanssa?
Lisätietoja:
Myyntipäällikkö
Tanja Piipponen
040 826 0390