Avainapteekit.fi: Näin säilytät liikuntaintosi

Artikkelikuva

Alkusyksy on loistavaa aikaa uuden liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Personal trainer Tiina Ranin neuvoo, miten liikunnan ilosi säilyy läpi talven.

Syksyllä kaikilla saleilla on avoimia ovia ja viikon ilmaisia treeniviikkoja. Kokeile niitä rohkeasti ja etsi samalla omaa lajiasi.

Lihaskunto kasvaa kuntosalilla. Ryhmäliikuntatunneista aloittelijalle sopivat vaikkapa core tai power core, pilates tai power pilates tai stretching eli venyttely. Vauhtia kaipaavan kannattaa kokeilla zumbaa, kahvakuulaa, body combat- tai body attack -tunteja.

Maltti on valttia

Pahin virhe on aloittaa liikunta vuosien tauon jälkeen rääkkitreenillä tai pitkällä juoksulenkillä. Kun ei ole lihas- eikä aerobista kuntoa, keho menee jumiin jo muutaman treenin jälkeen. Liikunta alkaa tuntua raskaalta ja vastenmieliseltä.

Lähde siis liikkeelle rauhallisesti. Aloittelija ja terveysliikkuja voi kävellä, pyöräillä, sauvakävellä tai hyötyliikkua vähintään puoli tuntia kerrallaan pari kolme kertaa viikossa.

Hyväkuntoisemman kunto säilyy kahdella viikoittaisella tehokkaalla treenikerralla. Suositeltavia lajeja ovat ylämäki- ja porraskävely, juoksu, hiihto, reipas pyöräily, pallopelit ja kestävyyttä parantavat ryhmäliikuntatunnit. Jos haluat parantaa kuntoasi, lisää harjoituskertoja ja -tehoja.

Yksi tärkeimmistä vinkeistä on: Valitse lajit, joista pidät. Liikunnan on oltava mielekästä, jotta pystyt sitoutumaan siihen. Liikunnan terveyshyödyt lisääntyvät, kun ylität minimisuositusajat.

7 x näin onnistut!

• Päätä aloituspäivä ja laji.
• Merkitse liikunta-aika kalenteriisi useammaksi viikoksi eteenpäin.
• Jos olet laiska lähtemään liikkeelle, ota treenari tai treenikaveri.
• Hanki kunnolliset välineet.
• Syö, lepää ja nuku riittävästi.
• Älä tingi liikunnasta muiden menojen vuoksi.
• Nauti ja palkitse itsesi edistymisesi mukaan.

Liikuntavinkit antoi personal trainer, liikunnanohjaaja Tiina Ranin Next Move Oy:stä.

Teksti: Sini Kesänen

Teksti on julkaistu Avainapteekkien Avainapteekit.fi-sivustolla. Avainapteekit.fi:n tuottaa Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut.

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja