21.09.2011 |

Oma Talous: Lisää virtaa työpaikalle

Työhyvinvoinnin eteen kannattaa tehdä töitä, sillä innostunut ilmapiiri antaa lisää virtaa niin työntekijöille kuin yritykselle, Eläke-Tapiolan toimitusjohtaja Satu Huber sanoo.

Työssä innostuminen on Eläke-Tapiolan toimitusjohtajalle Satu Huberille sydämenasia. Hän korostaa, että työntekijä ei ole vain muutoksen kohde ja sopeutuja, vaan aktiivinen toimija.

”Ylhäältä annetut puitteet ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on antaa työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa omien työtehtäviensä ja työyhteisön kehittämiseen.”


Innostuminen säteilee laajalle

Työssä innostuminen on helppo havaita. Aamulla on kiva tulla töihin. Työssä oppii uutta ja eteen tulee haasteita, joiden ratkaiseminen lisää motivaatiota.

”Tällaisella työpaikalla työt sujuvat. Ihmiset jaksavat ja viihtyvät työssä pidempään. Henkilöstökustannukset kevenevät, kun poissaolot vähenevät”, Huber kuvailee.

Sitoutuminen yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseen parantaa yrityksen kilpailukykyä ja taloudellista tulosta.
Kaiken lisäksi menestyvät yritykset ja työelämässä pitkään viihtyvät työntekijät ovat koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta oleellisia.


Hyvinvointi koostuu pienistä asioista

”Työhyvinvointia ei paranneta satunnaisilla virkistysretkillä. Sen eteen pitää tehdä määrätietoisesti työtä”, Huber muistuttaa. Hän toivoo työhön mukaan laajaa joukkoa: henkilöstöjohtoa, esimiehiä, työterveyshuoltoa, vakuutusyhtiötä ja KELAa sekä tietysti koko henkilöstöä.

”On tärkeää, että työntekijät tiedostavat oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa työkykyyn.”

Innostava työ on ollut keskeinen teema Sitran vetämässä Elinvoimainen Suomi -hankkeessa. Eläke-Tapiolassa ja muissa mukana olevissa yrityksissä työhyvinvointia lähdettiin parantamaan arkisista asioista. Työssä innostumiseen vaikuttavia tekijöitä pohdittiin porukalla työyhteisöjen tapaamisissa. Ajatuksia ei haettu oppikirjoista vaan keskustelemalla käytännön kokemuksista.

”Kyse on usein pienistä asioista, vaikkapa kokouskäytäntöjen muuttamisesta. Tarvitaan myös entistä säännöllisempää tiedonvaihtoa, selkeitä vastuita ja tavoitteita sekä esimiehen riittävää ohjausta”, Huber toteaa.


Hyvä johtaja antaa tilaa alaisille

Laadukas johtaminen on keskeinen osa työhyvinvointia. Huberin mielestä esimiesten pitää ylhäältä päin johtamisen sijasta antaa työntekijöille tilaa vaikuttaa työn rutiineihin ja työyhteisön kehittämiseen.

”Mahdollistava johtaminen on entistä tärkeämpi asia tulevaisuudessa. Itsekin yritän olla avoin ja luottaa, mutta olla samalla kiinnostunut siitä, mitä muut tekevät. Vastaavasti arvostan, jos tekemisiäni johtajana välillä kyseenalaistetaan.”


Teksti Matti Remes
Kuva Tanja Konstenius

Teksti on osa Tapiolan yrityksille ja yrittäjille suunnatussa Oma Talous -lehdessä syyskuu/2011 julkaistua artikkelia. Oman Talouden tuottaa Sanoma Magazines Finlandin Yritysjulkaisut.

 

 

Bookmark and Share

Sanoma Magazines Finland Oy
Kotipaikka Helsinki
Y-tunnus 1615110-2

Käyntiosoite
Lapinmäentie 1
00350 Helsinki

Postiosoite
PL 100
00040 Sanoma Magazines

Asiakaspalvelu
PL 5
00040 Sanoma Magazines

Laskutusosoite
PL 101
00089 Sanoma

Mukana
tukemassa:

World Design Capital Helsinki 2012 Puhdas Itämeri - John Nurmisen säätiö Roosanauha

© Sanoma Magazines Finland Oy Käyttöehdot Tietosuoja