Elinkeinoelämän keskusliiton talousaikakauslehti Prima tarjoaa lukijoille näkemyksiä suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän haasteista ja menestyskeinoista.
Priman kohderyhmään kuuluvat yritysten ylin johto sekä yhteiskunnan merkittävimmät päättäjät ja vaikuttajat. Prima tarttuu ajankohtaisiin aiheiseen ja tarjoaa näkökulmia suomalaiseen keskusteluun. Monet Priman vaikuttajahaastattelut ovat nousseet muun median käsittelyyn.
Prima on perustettu vuonna 2004 samaan aikaan, jolloin teollisuuden ja palvelualojen työnantajajärjestöt yhdistyivät Elinkeinoelämän keskusliitoksi. Lehden vastaava päätoimittaja on ollut alusta lähtien Eija Lampi. Yritysjulkaisut on ollut lehden kustantaja vuodesta 2007.
Prima ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa 76-sivuisena. Lehden tehtävä on kurkottaa tulevaisuuteen eli tarjota suomalaisille päätöksentekijöille näkemyksiä talouden ja yhteiskunnan tulevasta kehityksestä. Jokaisessa numerossa esitellään kiinnostavia yrityksiä ja yritysjohtajia, talouden ja politiikan ilmiöitä sekä kansainvälisiä trendejä ja kansainvälistymisen edellytyksiä.
Priman jakelu on noin 32 000 kappaletta, ja lehteä saa myös irtonumeromyynnistä. Lehteen myydään myös ilmoituksia. Lehden lukijakunta on tottunut käyttämään laadukkaita tuotteita ja palveluita, ja he hankkivat tarvitsemiaan tuotteita ja palveluita taloussuhdanteista huolimatta.
Oletko kiinnostunut yhteistyöstä Yritysjulkaisujen kanssa?
Lisätietoja:
Myyntipäällikkö
Tanja Piipponen
040 826 0390